Miksi perse leviää Turkissa

Oon taas tutustunu turkkilaisiin kuntosalleihin ja ne on kyllä erilaisia ku ruotsalaiset.

En meinannu löytää muita kuntosaleja ku rautakankia sisältäviä kolokkoja paikkoja joten menin sitte periaatteittani vastaan vain naisille tarkotetulle salille. Se on tosi pieni ja sielä on töisä kolome naista ja sielä treena noin viis naista.

Ensimmäisellä kerralla ku menin sinne niin kävelin salliin josa lihavalle naiselle annettiin selluliittihierontaa. Rehevästi höhöttävä nainen polttaa röökiä parvekkeella ennen ku vettää pilatestunnin. Niinku ulukona olevien saasteitten määrä ei ois riittävä ennenaikasen kuoleman aiheuttaja. 

Ei se röökinesto kyllä estä tuntien pitämistä koska ne ei oo läheskään sitä luokkaa ku suomalaisten tai ruotsalaisten pumppituntien ohojelmat joisa mummotki vettää hauisliikkeitä 15-kilosilla painoilla. Täälä käytetään 1-1,5 kilon painoja ja ku otin kahen kilon painot niin ohojaaja kysy että oletko nyt ihan varma. Niillä tehhään sitte muutama liike ja sitte venytellään. Jeps. Turkkilaiset puhisee että huh ei jaksa enempää. Siinä misä ruotsalaisella salilla tullee aina ihan järkyttävä alemmuuskompleksi härkäjuoksuja harrastavien 75-vuotiaitten vieresä turkkilasella salilla tuntee ihtensä superurheilijaksi eikä ees kehtaa näyttää että oisinpa jaksanu vielä 10 kertaa enemmän ku toiset huohottaa kuoleman kielisä.

Kaikki salillakävijät tunnetaan nimiltä ja joka kerta kysellään mitä kuuluu, ei tarvi salikortteja näytellä. Jos ei tuu muutamaan päivään niin kysellään että misä olit. Pohojoismainen anonyymiys antaa ainaki mahollisuuen skipata treenaus jos ei huvita tai härkäjuoksijamummoalemmuuskompleksi käy ylivoimaseksi.

 Tunti alakaa jos salille tulijoilla riittää kiinnostusta, jos muita ei ilimesty paikalle niin yksi ohojaajista antaa personal trainingia. Personal trainerit on hyvännäkösiä eikä kariju päin naamaa niinku ruotsalaiset airopikohojaajat.

Salilla on myös kuntosali josa on kävelymattoja joista puolet on rikki. Telekkarista näkkyy Beyoncen ja Britneyn videoita ja voi sitte verrata ommaa persiitä peilistä niitten persiisiin, ei oo ihan sama tojellisuus molemmisa. 

Jotta saisin etes vähä hikiä pintaan oon käyny urheiluarreenalla juoksemasa, se on ihan tuosa lähellä. Sielä saa ainaki juosta niin että vässyy ja sielä on ihtiä kovakuntosempia maratooniharrastajia, tosin suurin osa on sunnuntailenkkeilijäluokkaa. Se on valaistu iltayhteentoista asti joten ei voi ainakaan käyttää tekosyytä että se meni jo kiinni. Autolla ajetaan sinnekki tietenki, eikä täälä kieltämättä houkuta käveleskellä tien varsilla ku kävelyteitä ei juuri oo, pyöräteitä tasan nolla ja ne vähäsetki kävelytiet on tosi epämukavia täynnä kuoppia, pykäliä ja keskellä tietä tollistelevia ihimisiä ja autoja jotka ajjaa pitkin kävelykatuaki vähä väliä. Mutta toisaalta täälä on vieläki semmoset 25 astetta päiväsaikaan, päivät ei pimene koskaan niinku pohojoismaisa ja tämän viimesen kuukauven aikana täälä on satanu 0 kertaa, joten sää ei ainakaan estä urheiluharrastelua.

T'ähän ku lisätään vielä semmoset tekijät ku että Turkista saa vain ranskanleipää ja sokerirasvatökötyksiä pusketaan joka paikasa, kokis on normaali ruokajuoma, sokeri juuaan teen kera ja vieraillesa jokkainen pakotettaan syömään kokonainen elukka, kulho ölijyynupotettua riisiä ja sen jäläkeen vielä kilo baklavaa niin onko kumma että on vähä epätervettä porukkaa täälä. Kaikki näyttääki niin ikästään vanahemmilta, eikä semmonen 45-tuntinen työviikko (miehille, naiset kököttää kotona ja tekkee koko päivän ruokaa) ja auton kans ruuhkasa kykkiminen varmaan auta asiaa. Onneksi meillä töisä tarijoillaan vaan kasvisruokaa (niin meillä siis yks laittaa töisä ruokaa joka päivä koko porukalle!) ja harijottelijana saan mennä töihin siinä kymmenen-puoli yhentoista maisa joten aamulla kerkiä(is) ihan hyvin lenkille.

Intensiivistä viikonloppu- ja viikko-ohojelmaa

No sen oleskeluluvan sain sitte ku soitin Erasmus-asioitten päällikölle, joka teki yhen puhelinsoiton polliisille. Seuraavana päivänä sain kävellä jono ohi ja mennä polliisipäällikön tykö, joka käski antaa mulle oleskeluluvan, tosin kysy ensin että onko tämmönen järijestö muka olemasa ja allahallahteli siihen ku sannoin että on.

Tällä viikolla oon lukenu raportteja Turkin tilanteesta ja aika järkyttävvää minkälaisia asioita täälä tapahtuu, varsinki Itä-Turkisa. Ihimisiä kunniamurhataan siksi että ne ei oo neitsyitä tai joku on raiskannu ne ja näin vieny suvun miesten kunnian, tai siksi että ne on homoja, ja sitte ku ne mennee polliisille ilimottammaan niin polliisiki kijuttaa ja raiskaa ne. Eikä oo minkäänlaista turvajärijestelmää esimerkiksi väkivallan uhurien suojelemiseksi jos ei asu suurkaupungisa ja oo rikas.

Viikonloppuna olin asianajajien konferenssisa eli siis viikonloppunaki töisä. Oli kyllä ihan mielenkiintosta vaikka lakikielellä tapahtuvia konferensseja turkiksi sunnuntaiaamuna pystyy seuraamaan vaan 15 minnuuttia ennen ku nukahtaa.

Olin myös Omer Khayyam-runoillasa josa luettiin ko. persialaisen runnoilijan runoja omalla kielellä. Vein sinne suomalaisia käännöksiä ja luin niitä turkkilais-iranilaisen ylleisön eesä. Illan vetäjä bessernörtti ihastu niihin ja halus heti tietää mistä käännöksiä saa. Keskusteltiin myös pöyväsä punaviinin äärellä mm. energiapolitiikasta ja elämän tarkotuksesta. Osallistujana oli myös yks intialainen joka oli ajamasa moottoripyörällä Intiasta Eurooppaan ja takasin, ja minä soittelin heti Nikelle että voiko se mennä niille yöksi. Lähtiesä vielä yks tutunnäkönen tyyppi tuli mulle puhumaan ja esitteli kuvia joisa minä olin mukana. Ne oli otettu 2008 ku tyyppi surffasi mun tykönä Tukholmasa, sen ensimmäinen sohovasurffauskokemus ja jäi kai koukkuun. Niihin aikoihin en vielä puhunu turkkia. En ees muistanu tyypin nimiä mutta sille se oli kai unohtumaton kokemus.

Polliisilla asioimasa.

Jakso numero nelijä ulukomaalaisvirastosa ei menny sen häävimmin ku eellisetkään. Menin sinne aamulla kaheksalta ja jono oli aivan uskomaton, ulos asti vaikka kuinka pitkästi. Ensin jonotettiin turvallisuustarkastusta (kukapa EI haluais pommittaa turkkilaista polliisiasemaa kerran sielä asioituaan), sitte jonotusnumerua ja sitte alettiin se varsinainen jonottaminen. 

Polliisiaseman sisälle on rakennettu toinen talo, luultavasti joku päätti että se on kannattavampaa asua sielä ku käytännösä sielä joutuu kuitenki asumaan. Siinä talosa myyään kahavia ja piirakoita. Sielä on myös yksi kappale sähköpistoketta. Istuin sielä sitte ja yritin työskennellä mun Iran-videon kans ja vähä väliä piti käyvä kahtomasa miten jono ejistyy. Puolen päivän aikaan kävin tuttuun tappaan kauppakeskuksesa lounaalla. Kello kahen jäläkeen pääsin jo asioimaan. Ensin mulle sanottiin että pitäs olla opettajien kirijottamat tojistukset turkiksi. Sitte sanottiin etten voi ees saaha harijottelua varten opiskelijaviisumia vaan mun pittää anua turistiviisumiin jatkua. Toiselle tiskille jonon ohi ettuillen, sielä sanottiin että mene ja puhu Herra Hänen Korkeutensa-komissaarille. Menin ja sielä oli joku akka mannaamasa jottain saajen komissaarin pahalle tuulelle justiin ennen meikäläisen vierailua. Komissaari kahto sitte mun papereita ja näki että kysseesä on lhtb-järijestö. Se sano ettei tämmöseen järijestöön voi saaha viisumia ja että mun pitäs olla valtion rahottamasa järijestösä tai yliopistolla tekemäsä Erasmusta, ei kyllä vissiin pijä paikkaansa. Se sano sitte vielä että en voi saaha turistiviisumiin jatkua siksi että teen harijottelua ko. organisaatiosa. Että mun pitäs niinku lähtiä Turkista johonki, löytää uus harijottelu ja muuttaa toiseen maahan kahen viikon sisällä. Jes. Meiks mii laav the turkish poliis.

Raki lieventää henkistä tuskaa

Ohoh, tätä plokia on luettu jo kuustuhatta kertaa. Joku käy täälä stalakkaamasa.

Eilen oltiin viihteellä kämppiksen ja sen miesystävän kans. Mentiin rakiravintollaan ja syötiin mesejä niinku asiaan kuuluu. Ravintola oli juna-asemalla ja junat meni vierestä. Kukkaan muu ei kuitenkaan eksyny ravintollaan paitsi me ja kämppiksen kaverit joista yks oli viimesillään raskaana.

Oon käyny ny jo kolome kertaa ulukomaalaisasioitten polliisilla ja eilen oli kyllä kaikista hirvein kokemus. Menin sinne jo aamulla kaheksaksi ja ensimmäisenä näin ulos asti ulottuvan jonon. Se oli vuoronumeron jonotusjono. Sitä jonotettiin puoli tuntia ja sitte alako varsinainen jonotus. Ku meikäläisen numero viimein tuli joskus yhentoista maisa mulle sanottiin että tämä on iltapäivävuorojen numero. Siis piti tulla takasin iltapäivällä ja oottaa että numerot mennee loppuun ja sitte alakaa taas alusta kunnes minun numeron vuoro tullee. Kävin siinä välisä kauppakeskuksesa ja viestitin pomolle että en pääse töihin. Se sano että pijä vappaata. Sitte menin takasi kaks kertaa koska porukka oli lounastauolla ja jonotin taas, kirkuvien ipanoitten, iranilaisten pakolaisten ja opiskelijoitten seasa. Porukka alako olleen jo aika hermona iltapäivästä, ihteni mukkaanlukien. Ku meikäläisen vuoro viime tuli oli kello jo puoli viis, oli kuolemannäläkä ja vitutus aikamoinen. Ukko siinä tiskillä kahto mun papereita, kieltäyty uskomasta että minä puhun turkkia ja huuteli onko täälä englannintaitosia (ei TIETENKÄÄN henkilökunta kansainvälisten asioitten polliisilla puhu vieraita kieliä!) ja sitte mulle ilimotettiin että pittää taas hankkia yks tojistus lissää. Teki mieli vettää äijää turpaan, olin hyvin lähellä virkavaltaan kohistuvvaa väkivaltaa.

Menin kotia ja vitutti niin palijo että suostuin heti ku kämppis ehotti kännien vetämistä. Ja se oli oikeen mukava ilta, mentiin myös paikallisseen baariin ja sitte vielä kotia meille, yks tyyppi tuli myös ku sen kottiin ei ennää menny busseja ja keskusteltiin elokuvista ja ties mistä maailmaaparantavista filosofisista asioista, kuten siitä että suomalaisesa mytologiasa maailma synty linnun munasta (en tienny mikä on sotka turkiksi). Tännään ei sitte olla saatu aikaseksi muuta ku syyä aamiainen.

Ankarat oltavat

Eilen saatiin maistella turkkilaisia jo melekein perinteiseksi muojostuneita makuja eli kyynelkaasua. Meijän organsiaatio meni mielenosotukseen joka järijestettiin siksi että eellisiltana oli polliisin iskun takia kuollu joku parikymppinen. No polliisihan sinne sitte tuli monikymmenpäisen joukon kans ja alako heittää kyynelkaasupommeja. Meki juostiin minkä kerettiin mutta silti meni kaasua silimiin. Lähin vielä juoksemaan väärään suuntaan ja joku potki sitä pommia juuri meikäläisen puolelle katua. 

Näkö meni melekeen ja huimasi. Juoksin ensin johonki kahavilaan piiloon ja sitte vasta älysin että eihän siinä kahavilasa ole ovia eikä seiniä. Joten jatkoin matkaa ja kaasua meni lissää silimiin hengityssuojaimesta huolimatta ja sitte juoksin muitten pakenijoitten peräsä sisälle yhteen talloon. Oottelin sielä vähimpien kaasujen laskuja ja menin kotia. Keskusaukio josa mielenosotus ja iskut oli tapahtunu oli polliisien valtaama ja muuten tyhyjä, mutta kaasua leijaili sielä varmaan aamuun asti. Että kaikki viattomat ohikulukijatki sai sielä hengenhääsä yskiä ja nyyhkiä, eikä tämä nyt oo mikkään asiallinen tapa muutenkaan hajottaa mielenosotuksia. 

Oli aika pelottava juosta ku kuuli laukauksia, en tiiä tuliko ne muovikuulista joita polliisi myös ruukaa ampua ja jotka on niin "vaarattomia" että ne tappo juuri tämän eellisen nuorukaisen. Mutta täsä maasa ei oo oikeen demokraattista mahollisuutta vaikuttaa oikeuksiin ku niitä aivopestyjä ja lahajottuja muslimipuoluelaisia on liikaa, eikä mittään varteenotettavva puoletta oo sille vaihtoehtona. 

Ja tallous kasvaa joten monet ihimiset ei välitä vaikka tästä tulis uus Iran. Uskonnon nimisä voi uskovaisille syöttää mitä tahansa polliittista paskaa. Sanokaa minun sanoneen että uskonnot on vaan tehty sitä varten että hallihtijat vois hallita kansaa iliman fyysistä väkivaltaa, täsä tilanteesa tosin se tehuaa vaan niihin jotka uskoo ko. puolueen islamilaiseen vähemmistö- ja naisvastaseen propagandaan.

Ankarasa

Selevittiin lähes hengisä Iraninreissusta ja nyt oon muuttanu Ankaraan ja alottanu harijottelun. Laitan linkkiä Irani-bloggiin kunhan se saahaan ensin kirijotettua!