Matkalta

Tulipa sitte tosiaan tietokone varastetuksi Pelekian matkalla, mikä on rajottanu vähä tätä virtuaaliviestintää. Mutta täsä merkintöjä matkalta.

Lähettiin la-aamuna Marijatan kans ajeleen. Marijatta laitto kyllä viestiä että on niin väsyny eellisten pilleitten takia että tullee myöhäsä. Pelekäsin että nyt se on viis tuntia myöhäsä krapulan takia mutta ei se tilanne ollukkaan niin paha ku kuvittelin.

Ajeltiin ja juteltiin, matka meni mukavasti ja käytiin tankkaamasa Luksempurkisa. Matkaa sävytti Luksempurkki-vitsit: "Joko me ajettiin ohi?"

Oltiin pian Pelekiasa ja yhtäkkiä turkkilaisen sohovasurffaajan ovella Kentisä. Se asu minimaalisesa opiskelijayksiösä, jonne ilimapatjan kans levittäytyesä ei lattilalla mahtunu käveleen. Ilimapatja piti myös kauhiaa ääntä ku toinen käänsi kylykiä. Kylymäki oli yöllä ku ei ollu makkuupussia.

Käytiin turkkilaisen kans kävelemäsä ja kalijalla. Turkkilaisen nimi muuten oli "ossaa työnsä". Syötiin myös pakolliset vrietjet. Kaupunki näytti tutultua mutten silti löytäny paikkoja. Muistin kuitenki misä Matti asu ja yritin sen ovelle kolokutella. Mutta eppäilen ettei se ennää sielä asu, varsinkaan ku joku maahanmuuttajaperhe aukasi oven.

Aamulla Marijatta lähti kohti Hollantia ja me kierreltiin päivä kaupunkia turkkilaisen kans. Yritin puhelimella tavotella kavereita ja löytää Matin puhelinnumeron. Ei tietty ku kuulemma ei viimesinkään kymmenestä numerosta toiminu. Ihimettelin vähä mitä Matille on tapahtunu ku kukkaan ei siitä tiijä.

Tapasin kuitenki Turkin kesäkurssilaisen pelekialaisen kaverin Pööpön jonka kans istuttiin nurmikolla. Oli oikein lämmintä, ensimmäinen kesäpäivä. Tavattiin sitte toista penikkaa oottava Irina ja sen kans löyvettiin Viulisti ja Kiipeilijä, jokka oli justiin tullu kiipeilymatkalta ja joitten tykönä mun piti olla yötä. Ne halus kuitenki privaattiaikaa ku eivät reissusa olleet päässeet -nemaan ja yritin sitte kysellä Irinalta pääseekö niille. Seki asu kuulemma liian korvesa ja joutu herräämään kuuvelta penikan takia joten muuta paikkaa suositeltiin.

Sinne terassille tuli sitte Mattiki ja syy kattoiluun selevisi. Siitä oli tullu ihan kunnon alkoholisti, naamasta ja hoipertelusta arvast ettei ollu ensimmäinen ryyppypäivä, - viikko tai ehkä kuukausikkaan. Eivät olleet vielä töistä sitä potkineet ku eivät löyvä uutta suomenkielistä tilalle. Mutta siinä se huuteli issoon ääneen ja kaatuili melekeen ventovieraitten päälle. Ja sitte se vielä impulsiivisesti heitti kännykkänsä kanavaan koko terassiylleisön kohahellesa ja ku Viulisti moitti Mattia asiasta niin tämä suuttu ja lähti lätkimään. Kuulin Matilta myös että Paska oli sille soitellu pari kuukautta aiemmin ja kyselly minun perrään. Ei Matti muuta ollu osannu sanua ku että kai se on Ruotsisa. Huhupuhheitten mukkaan tosin asusin tätänykyä Sveitsisä tai Itävallasa. Kukkaan ei ollu pysyny liikkeitteni peräsä.

Sain sitte illanmittaan yöpaikan Viulistin kaverilta, ja mentiin kolomestaan kanavan varteen juomaan vinkkupullo jonka toin tuliaisena. Selostetiin viimesen 3,5 vuojen tapahtumia. Viulisti ja Kiipeilijä aiko ostaa talon, josa Pelekian laki velevottaa asumaan 10 vuotta tai muuten joutuu maksamaan ison rahan ekstraa. Kätevä taktiikka situa ihimiset yhteen ja sammaanpaikkaan. Eli kaikilla Pelekian suomalaiskavereilla oli pitkäaikaset projektit menosa!

Poltin naamanki koko päivän ulukona ollesa.

Yöllä käveltiin Viulistin kaverin kämpälle joka oli himo. Se lähti aamulla töihin kahavilaansa, mutta jätti mulle viestin että ota aamiaista ja keittele kahavia. Surfailin netisä ja lähin sitte kirijastolle opiskelemaan.

Illalla tapasin Viulistin, joka harijotteli konserttia varten. Mentiin sen kans taas oluelle ja istuttiin kauan Peikkokellarisa ja syötiin juustua aivastuttavan sinapin kans sekä juotiin mahan kaksinkertaseksi pullistavvaa olutta.

Seuraavana päivänä kävin ostamasa bussilipun ja tavattiin myös suomalaista Kirijailijaa joka aikoo mennä naimisiin kesällä Kentin linnasa. Käytiin myös kirpputorilla ja kirijakahavilasa.

Minä lähin sitte vielä ehtiin olutparatiisia ja löysinki. Ostin tuliaisolluita, jotka oli erittäin halapoja, 1/10 siitä mitä ne Systemisä tai Alkosa maksais.

Illalla syötiin taas hyvin ja juotiin lissää turvottavvaa olutta. Katottiin joku psykedeelinen slovakialainen elokuva. Ehinki nukkua kokonaiset kolome tuntia ennenku piti aamulla jatkaa reissua. Otin junan Rysseliin ja sielä oli tarkotus vaihtaa heti linija-autoon. Istuin oottamaan asemalle ja kuinka ollakaan, juuri ku luin seinältä "varokaa varkaita"-kyltin huomasin että vieresä ollu tietokone oli kajonnu. Kyselin lähellä istuvilta kuka sen otti mutta eivät osanneet kuvvailla tai olivat ehkä ite osa varasliigaa.

Menin vastaanottoon valittammaan ja ne sano vaan lakonisesti että joo joo se on jo toinen tietokone tälle aamulle (kello oli 10 yli 6) ja että olivat soittaneet polliisille jo 1,5 tuntia sitte mutta ne ei olleet koskaan ilimestynneet paikalle. Lähin sitte lopulta ite ehtiin polliiseja. Näin kartasta että asemalla pitäs olla polliisiasema, mutta yksikään vastaantulijoista tai kioskeisa työskennelleistä ei tienny tai halunnu tietää misä se on. Ei etes polliisi joka tuli vastaan! Tunnin päästä vasta löysin sen ihan bussitoimiston yläpuolelta, mutta se oli tietenki kiinni. Piti soitella summeria ennenku joku tuli aukaseen. Sain tehä raportin, mutta polliisi ei ees ottanu mun puhelinnumerua - polliisi on olemasa Pelekiasa vaan niille jotka haluaa vakkuutuksesta rahat. Vaan enpä saa ku ei vakkuutus korvaa reissulla sattuneita varkauksia.

V-tti ja jouvuin muuttamaan bussimatkaa 6 tuntia myöhemmäksi. Olin jo muutenki väsynyt erittäin lyhyen yön jäläkeen ja nukuin istualtaan penkillä. Päätin etten koskaan mee ennää Rysseliin, en vaikka sieltä tarijottaisn 10 000euron kuukausipalakalla sopimus Komissiosa. Varkaat veis neki rahat.

Lopulta pääsin matkaan kuumasa linija-autosa, joka oli täynnä arabeja ja koostu 98% miehistä. Siis ei rikkaat sillä bussilla matkusta, mitä järkiä on varastaa köyhien bussiasemalla?

Saksan rajalla bussi pyssäytettiin ja sissään tuli saksalaisia polliiseja, jokka tarkisti kaikkien henkarit. Parilta tyypiltä tivattiin oliko niillä rahhaa tarpeeksi mennä Ruohtiin tai palluulippua Italiaan. Ei ollu, joten yks tyyppi ainaki lähti pollareitten matkaan ja bussi ommaan suuntaansa. Pysähyttiin vielä Dysseldorffisa ja sitten pääsin Dortmundiin, josa tapasin kaverini 7 tuntia aikataulusta myöhäsä.

Ei oltu tavattu 7 vuoteen. Kaveri oli laihtunu mutta muuten sama tyyppi. Käytiin syöäsä saksalaisravintolasa ja kaveri kerto että on opettajana aikuisopiskelijoille, seurustellee kamerunilaisen tyypin kans ja että oli reissannu kaikisa maanosisa. Muunmuasa se oli joutunu macheteilla varustettujen ryöstäjien uhuriksi bussimatkalla Meksikosa. Sinne ei ainakaan kannata lähtiä läppäri kainalosa.

Matkustetiin pienempään paikkaan josa kaveri asu. Se oli ensin asunu jonku miesparin kans jokka työskenteli prostituutteina ja joista toisella oli HIV ja toisella syfilis. Toinen oli ollu lähösä "hyvän työtarijouksen" peräsä Etiopiaan mutta tämä kaveri oli koittanu takua järkiä päähän.

Kaveri asu nyt kivasa kämpäsä yhen kämppiksen kans. Miten Saksasa kaikilla onki niin siistit kämpät?Tullee asuntokatteus ku assuu ite 9 neliön huoneesa.

Aamulla jatkettiin matkaa, kaveri töihin ja minä Perskyllään (kuten kaupungin nimi turkiksi kuuluu). Sinne tullesa halapabussiyhtiö heitti mut keskelle jottain hypermarkettialuetta eikä kukkaan tienny miten sieltä pääsee keskustaan. Lähin sitte käveleen rinkkoineni kuumasa sääsä ja Nikke soitteli että misä oot. Sannoin etten etes tiijä ja koitin samalla liftata. Ei onnistunu tietenkään joten lopulta otin bussin joka meni keskustaan. Sielä oottelin Nikkeä joka asuki ihan siinä vieresä keskellä keskustaa. Sillä on seittemän saksalaista kämppistä, yks niistä puoliturkkilainen joka ei ossaa meijänkään vertaa turkkia. Me puhuttiin Niken kans pääasiasa vaan turkkia, koska se oli petrannu sitä Istanbulisa kahesa kuukauvesa.

Käytiin illalla Eurokulttuuri-ihimisten kans niinsanotusa afrikkalaisesa ravintolasa. Niitten ryhymä ei vaikuta yhtä hauskalta ku meijän. Oon siis tyytyväinen etten päätynykkään ite Perskyllään, joka on kyllä kaunis mutta pieni.

Juotiin illalla vielä tuliaiskirsikkaolutta ja puhuttiin mm. kuolemasta.

Nukuttiin ja aamulla päätettiin että ei mennä vielä Hampuriin vaan Riimeniin johon yks kaveri oli mua käskeny jo kauan aikaa, kuus vuotta tarkalleenottaen. Saatiinki kimppakyyti joka toimii niinku sajetanssi Hollannisa. Siispä muutamalla eurolla päästiin perille saksalaisautomekkaanikkonaisen kyyvisä.

Liisa asu joen rannasa turkkilaisen poikakaverinsa kans. Sekkään ei ollu muuttunu yhtään, vaan oli säilyttäny tiukan tyylinsä. Ei siis ihime että Liisa oli luonu menestyksekästä urraa erityisopettajana erityisvaikeille oppilaille. Tosin oli nyt muuttamasa konservatiiviseen kaupunkiin Turkiin miehen töitten peräsä, ja kieltäytyny mielettömästä työtarijouksesta Izmirisä ja Istanbulisa. Naiset siis vaan eelleen muuttelee ja mukkautuu ja luopuu omista haaveistaan miehen prioriteettien vuoksi. Jopa niinsanotut feministinaiset tekkee sammaa. Ku sen miehen työhän on niin palijo tärkiämpää.

Syötiin illalla raki-illallinen ja käytiin paikallisesa baarisa tanssimasa 50-luvun mussiikin tahtiin. Niken merimiestyyli herätti huomiota. Seuraavana päivänä päätettiin jäähä toiseksiki yöksi ja kierreltiin Liisan opastuksella kaupunkia. Se kerto mm. rikkaista turkkilaisvieraistaan, jokka oli ostanu 1800 euron laukun. Nähtiin paikalliset nähtävyyet ja syötiin ruisleipää, tunnelma oli suorastaan pohojoismainen. Sitte mentiin vielä Liisan & Untamon kavereitten kämppää kahtomaan. Ne oli juuri ostaneet uuen 140m2 asunnon. Siis taas yks jättimäinen kämppä ja kanavan vieresä tietenki. Vessa ei toiminu vielä, joten käytiin kusella viereisesä queerpaikasa.

Muut meni kahtoon jalakapallua johonki pubbiin mutta koska meitä ei Niken kans kiinnosta kysseinen laji lähettiin käveleen kaupungille. Siinä matkalla haistettiin tuttu haju - vesipiippu! Niinpä marssittiin hajua seuraten turkkilaiseen paikkaan josa tietenki katottiin sammaa ottelua. Me kateltiin vaan turkkilaisia miehiä ja puhutiin homoslangia turkiksi, mutta koska turkki ei ollu turvallinen salakieli alloin opettaa sanontoja suomeksi Nikelle. Se innostu suomesta oikein palijo ja oppi tunnisa numerot 1-100 sekä "Hän on hyvännäköinen mies" sekä muita tärkeitä fraaseja.

Käveltiin takasi jalakapallopubbiin, mutta koska Remen hävis ottelun paikanpitäjä oli huonolla tuulella ja ois vaatinu Nikeltä viijen euron maksun siitä ilosta että se istu tuolilla.

Käytiin vielä kävelemäsä joen vartta saarella ja sieltin otin elämäni lyhhyimmän laivamatkan, joka kesti tasan kaks minnuuttia. Mentiin syömään ravintollaan josa oli erittäin hijas palavelu, mm. tarijoilija kysy että "mikä ruokalista?". Pullo viiniä ois maksanu 24 eurua mutta puoli litraa kuus eurua. Pyysi saaha kaks kertaa puoli litraa. Ku ruoka lopulta sitte tuli se tuli tietenki kakille tunnin eri aikaan ja sitte ku alloin syömään ruokaani niin iskin hampaani johonki kovvaan. Se oli pala posliinia. Myös toinen pöytäseurueemme jäsen löysi posliinia ruuastaan.

Tilasin uuven annoksen vaikka vähä hirvittiki sisuskalujen puolesta. Ruoka oli tosiaan reippaasti "al dente"! Vitsailtiin asiasta: "Tarijoilija! Lautasellani on toinen lautanen, palasina!" Ensin meijän ois pitäny saaha rahat takasin mutta paikan omistaja ei ollu suostunu siihen. Ei oltas varmaan saatu mittään hyvitystä ellei ne ois nähäneet ku otin posliiniannoksesta valokuvia. Me sanottiin sitte että "mutta meillä on kuvat" ja saatiin lopulta ilimaset snapsit koko seurueell. Otettiin sitte kalleimmat mitä listalla oli sisäsen verenvuojon puuvuttamiseksi ja lapamajon tappamiseksi.

Me mentiin vielä Niken kans paikallisseen yökerhoon, joka oli minimaalisen pieni ja josa kaikki poltti sisällä niin että veet valu silimistä. Oli pakko lähtiä aika pian pois.

Aamulla herättiin ja sovittiin kyyti Hampuriin. Vähä hirvitti ku en ollu koko viikolla teheny mittään kouluhommien etteen, mutta kirijasto ois kuitenki ollu kiinni Straspurkisa. Saatiin taas kyyti halavalla ja egyptiläissaksalainen tyttö ajo meijät ja kerto miten oli opiskellu vuojen Ekyptisä ja eläny huivi pääsä.

Hampuri oli jees mutta aika teollinen kaupunki. Arkkitehtuuri oli mieletöntä sataman alueella. Tavattiin myös pari Eurokulttuurin opiskelijaa ja käytiin niitten kans kalaravintolasa. Suunniteltiin Iranin matkaa Niken kans.

Illalla otettiin taas kimppakyyti. Nikke pääsi samalla kyyvillä ilimaseksi Perskyllään. Sen jäläkeen liftari pyysi huoltosemalla kyytiin Frankfurtiin joten autosa oli melekeen koko matkan viis henkiä. Matkaa oli varmaan kuussattaa kilometria mutta reilua kahtasattaa painellen siinä ei kauvaa nokka tuhissu. Auto oli kuitenki meonosa vaan Manneheimiin ja tultiin sinne kello yks yöllä. Sielä huomattiinki että asema on kiinni. Joutusin siis oottamaan kolome tuntia ulukona ennenku ensimmäinen bussi lähtee tännepäin. Saksalainen kanssamatkustaja sano että voin oottaa sen kämpillä sen aikaa. Vähä hirvitti mennä tuntemattoman mukkaan keskellä yötä mutta tyyppi oli kunnollinen ja soittteli jopa tyttöystävälle saahakseen luvan pittää yövieraita.

Nukkuin lattialla retkipatjalla kaks tuntia ja lähin puoli nelijältä asemalle josta sain lipun. Tunnin matka junalla maksaa yhtä palijo ku seittemän tuntia vastaava automatka kimppakyyvillä.

Jouvuin vielä vaihtamaan kaks kertaa junnaa ja sitte vielä ratikalla kotia. Ja koska mulla oli vaan päivä aikaa tehä esitelmä iliman tietokonetta jouvuin herräämään taas kolomen tunnin yöunien jäläkeen ylös. Illalla olinki matkasta ja kirijottamisesta niin poikki että menin nukkumaan seittemältä illalla.

Mutta Straspurkkiin on tullu kesä ja kaupunki on muuttunu harmaasta viheriäksi. Kannatti lähtiä kevättä karkuun reissuun.