Työnhakustressi on alakanu gradunkirijotuksen ohesa ja toiveikkaat opiskelijat haaveilee pääsevänsä ilimaseen harijottelluun Eeuulle tai Yykoohon. Palakottamia työpaikkoja maailiman paskimmisa kaupungisa (Rysseli jos ei joku oo sielä vielä käyny) joihin pääsyyn on ehkä noin rosentin mahollisuus. Että valitettaan kyllä kovasti miten vähäset palakkatasot vastavalamistuneilla on mutta minkä muun alan opiskelijoitten oletettaan menevän töihin ilimaseksi?
Lisäksi kysseiset järijestöt ei laske harijottelua työkokemukseksi, eli ku oot teheny viis harijottelua iskän rahhoilla/eellisen elämän säästöillä niin sulla ei silti oo yhtään työkokemusta paperilla. Mahtavaa. Alako v-ttaa niin että päätin etten ees haje parlamenttiin, koska mulla ei vaan ole vara eikä kiinnostusta tehä ilimaseksi töitä. Aamen jeesus maria. Ja organisaatiot jokka oikiasti tekkeeki jotaki ei ole niin varakkaita että niillä myöskään ois vara oikiasti palakata ihimisiä.
Siis ainua ratkasu on hakija muitten alojen töitä. Onneksi monesa paikasa vielä arvostettaan maisterin paperia ihan vaan maisterin nimen takia eikä välitetä että ko. paperi on tullu ilimanaikosta p-aa jaarittelemalla ja kuuntelemalla jaaritteluja joistain ranskalaisista kulttuuriperinnöistä ja seismologisten välineitten kulttuuriarvosta. (Kyllä, olen kuullu viime aikoina liian monta tarinaa seismologiasta ja käyny jopa seismologian museosa josa kukkaan ei koskaan vappaaehtosesti käy, ja jouvun vielä vastaamaan aiheesta suullisesa kokkeesa. Varmasti hyöjyllistä tulevaisuuen varalle.)
Myös Suomen väitöstutkimukset on niin nerokkaasti ajotettu että jos on valamistumasa maisteriksi niin ko. paikkoja ei voi ennään hakia koska pittää olla paperi jo käjesä ku paikkaa hakkee. Onneksi on niin ei tule tehtyä sitä virhettä että päätysin vielä elämäsä työttömäksi tohtoriksi. Eikö työtön maisteri kuulosta vähä vähemmän ajanhaaskaukselta (ja samalla niin massalta).
Koska mun maisterinpapereita ei tulla koskaan kysymään eikä kukkaan tule ikinä lukemaan mun gradua niin ainakaan ei oo tällä hetkellä mittään paineita ko. paperin tuottamisesta. Kirijotan joka päivä muutaman rivin täyttä sontaa ja lähetän sen sitte viimestelemättömänä versiona ensimmäinen kesäkuuta. Koska mun ohojaaja on silloin jo jossain Turkin rannikolla koktaillasi käesä eikä jaksa lukia läpi paperia ja on varmasti myös kännisä/krapulasa sen suullisesa Skype-esittelysä niin ei oo pelekua että siitäkään ei pääsis läpi.
Joten ens viikolla menen sitte ommaan allaani suoranaisesti liittymättömän työn työhaastattelluun Sveitsiin. Eli tullee kaks peräkkäistä viikkua reissu Sveitsiin (ihte asiasa kolome koska sillon tullaan vielä takasi sammaan paikkaan).
Hurjaa on tuo vaatimus ilmaisesta harjoittelijasta työvoimana. Ei se työntekokaan niin kökkö ajatus oli, kun huomioi siitä saatavan jonkunlaisen taloudellisen korvauksen. Vaikka olisi mitä opiskellut, niin työssäoloa ne työnantajat arvostavat. Voi myös käydä niinkin onnekkaasti, että sattuma kuitenkin johdattaa esim. hieman omasta alasta poikkeavan työpaikan kautta johonkin uuteen tehtävään ja sieltä ehkä vähitelleen löytyy se oma toivehommakin.
VastaaPoistaTai sitten tyytyy siihen, että kunhan kohtuu työ ja kohtuu palkka ja sitten toteuttaa vapaa-ajallaan itseään. Jos ja kun sä nyt johonkin työpaikkaan menet, niin se tuskin on se viimeisesi. Otat vaan vastaan, mikä nyt tarjotuksi tulee. Seikkailuahan sekin!
Hurjaa on, mutta harjottelun hohto piilee siinä että esimerkiksi harijottelu Euroopan Neuvostosa on monen mielestä parempi kuin esimerkiksi tehä töitä filmitekstien paikalleenlaittajana. Jos meinaa siis tehä elämäsä muutakin ku laitella filmitekstejä paikalleen. Mutta joo, elämä on se mitä tapahtuu kun suunnittelit mitä teet sillä. Ehkä sitten joskus 64-vuotiaana pääsen viimein siihen unelmatyöhön, ku oon ensiksi kokenu harijottelukokemuksia ja teheny p-duuneja. Ansioluettelokin on varmaan sillon jo väitöskirijaa paksumpi teos. Pittää kai panostaa siihen luovuuteen vappaa-ajalla. Harmi vaan että työnteko aina niin ikävästi häirihtee vappaa-aikaa.
VastaaPoista