Yksisilimänen hirviö

Terveisiä hulluksitulemisen rajamailta. En oo pystyny koko päivänä tekkeen mittään koska oikiaa silimää liikuteltaesa terävät tikit viiltelee vasenta.

Tulin tosiaan puolisokiaksi viime viikolla. Lauantaina lähettiin aikasin vaeltammaan ja aamulla huomasin uloslähtiesä että vasemman silimän näkökentästä osa on sumia. Aattelin että kyse on taas viallisesta piilolinssistä ja ihimettelin lissää asiaa vasta illalla palatesa ku otin linssin pois ja silimä oli vielä sumia. Sunnuntaina sumentuminen oli levinny koko näkökenttään, mutta aattelin että kysseesä on viaton silimätulehus ja menin vielä mäkkäriin (huom! ainua paikka auki sunnuntaisin) kirijottamaan gradua. Päätin kuitenki kaverien kehotuksesta mennä maanantaiaamuna lääkäriin.

Lääkärisä lääkäri kahto silimää ja lähetti minut samantien erikoislääkärille. Lääkäri eppäili vaan että tarvin uuet lasit mutta minusta näkö ei voi niin pian huonontua kokonaan samiaksi, varsinki ku mun näkö on pysyny samana ainaki viimeset viis vuotta. Menin siis erikoislääkärille joka teki mulle näkötestin. Ensimmäisestä rivistä kirijaimia en nähäny mittään. Toisestakaan en nähäny mittään. En kolomannesta, enkä muistakaan ja lopulta ku lääkäri näytti viimestä yksittäistä seinänkokosta kirijainta enkä erottanu siitäkään mikä kirijain on kysseesä tajusin että jotaki on vakavasti vialla. Pahempaa ku ootin, lääkäri sano että jos ei silimää pian leikata niin se mennee kokonaan sokiaksi, koska verekkokalvo on irtuamasa. Tämän kaiken lääkäri selitti vielä ranskaksi. Lähin ulos sokiana silimätippoista itkiä tillittäen ja tarakalta tippu kaikki paperit keskelle tietä, meinasin jäähä vielä ratikan allekin ku olin shokisa.

Aamulla jouvuin sitte menemään sairaalaan, yks kaveri tuli saattelemmaan mua ratikalla sinne. Tarkotuksena oli ehkä leikata silimää illan päälle enkä saanu syyvä mittään ennen sitä mutta kolomelta tultiinki sanomaan että ei sitä vielä tännään leikatakaan. Siis turhaan jouvuin oottelemmaan sairaalasa nälisään, enkä voinu poistua huoneesta mihinkään koska ranskalaiseen sairaala-assuun kuuluu vaan takkaa auki oleva paita eikä aluhousuja, joten joutuu siis perse vilikkuen liikkumaan vessan ja sängyn väliä. Enkä ollu ees vakavasti sairas, vain sokkeutumasa, joten käskin koko luokan sairaalaan viihyttämmään ihtiäni ku en ees telekkaria voinu kahtua. Hoitajat ihimetteli että onpa teillä palijo kavereita.

Illalla vielä lääkäri teki tarkastuksen ja ranskaa puhuva lääkäri (joista toinen puhu huutamalla jos pyysin toistaa) sano että myös oikian silimäni lasiainen (?) on heikko ja voi posahtaa koska vaan. Kyssyin että miksi ja lääkäri vaan kohhauteli olokapäitä, että joillaki vaan on tämmönen vika synnynnäisenä ja oliko muuta kysyttävää. Olin niin shokisa että ei tullu mieleen lisäkysymyksiä eikä oikeen uni linssiinkään yöllä. Aamulla heräsin ku aurinko nousi ja mietin vaan että montakohan auringonnousua näillä linsseillä ennään näkkee.

Seuraavana päivänä ei ollu taaskaan tietua leikkauksen ajankohasta, ja jouvuin varmuuen vuoksi paastuammaan koko päivän. Onneksi sitte kolomen jäläkeen mua vietiin leikkaussalliin ja hyvännäköset hoitajat flirttaili mennesä. Taas oli kaverit lähtiesä tsemppaamasa joten panniikki ei ollu suuri, vaikka pelekäsinki ”minut nukutettiin mutta tunsin silti kaiken”-leikkauskokemusta. Ei sitä onneksi tullu, ensin sain huumauttavvaa ainetta suoneen ja sitte hengittelin suhteellisen kauan naamariin ennen ku taju lähti. Sitte heräsin ja kurkku oli kipiä hengitysletkuista, ja puhhuin sujuvaa ranskaa kerranki ku hoitaja kyseli että tarvinko kipulääkettä. Sannoin että ehottomasti tarvii, koska muistin miten Terhi oli käskeny jo sairaalaan mennesä huuvella ”calmantteja” pysyvällä virralla vaikka mittään kipuja ei ollukkaan. Oikian silimän avvaaminen vaan osottautu kivuliaaksi koska valitettavasti oikiaa silimää liikuteltaesa joutuu myös liikuttammaan vasenta, joka oli tikkien ympäröimä ja jokanen silimänliike tunsi veitsenväännöltä. Sain syyvä ja juuva vasta puolenyön jäläkeen, enkä ees nähäny minkälaisia mömmöjä lappoin naamaani.

Seuraavana päivänä kaveri tuli mukkaan sairaalaan. Oli jäläkitarkastus ja siinä silimä mikroskoopisa lääkäri alako vielä puhua kännykkäänsä ja mun piti väännellä väksin avattua silimää ympäri ja katella omia verisuoniani. Eellispäivien paastokokemusten jäläkeen ei ollu ihime että tämmöstä veri- ja suonikammosta alako pyörryttä ja sannoin vaan että nyt mustenee ennen ku mut vietiin jalat ylläällä takasin huoneeseen. Sitte kaverit tuli hakemaan ja menin niitten kotia hoitoon, josa oon ollu nyt viikon. Toissapäivänä oli jäläkitarkastus, josa aiemmin kielitaijoton lääkäri puhuki nyt englantia (ja kyllä, näin sen verran että kysseesä oli sama lääkäri) ja luppaili että silimä on parantunu hyvin ja näin jopa suurimman kirijaimen, joka tosin vello eestakasin niinku oisin vetäny piriä ennen tarkastusta. Sitte lääkäri sano että otetaanpas vielä pikaset laaserihoijot ettei päähän laitetut silikonit tipaha ja sano että tämä käy sitte kipiää. Ja siinä naama laaserikonneesa se vaan alako hijomaan silimää puuduttaen silimän 5 sekuntia ennen operaatiota, ja samalla ku kahtoin tuhannen kirkkaita neonvihireitä valoja tuntu niinku silimän läpi ois leikattu puukolla aivoihin asti. Elämäni ehkä kivuliain kokemus so far. Olin tuskin tajjuisani operaation jäläkeen ja jouvuin kävelemmään silimät kiinni autolle kärsien migreenistä koko illan. Että jos joku tullee mulle valittammaan puudutuksella hoijetusta laaserileikkauksesta niin en tiiä voinku heruttaa sympatioita palijua.

Tulin kuitenki eilen takasin koska tuntu että alan olemaan taakka heille. Innostuin vielä kävelemmään kotia asosiaalisen stalakkaajan saattelemana, joka osottautu olevan herrasmies eikä yrittänyt ahistella koko viikon aikana vaikka olin heijän kämpäsään jo valamiiksi makkuuasennosa. Tuuli sitte viilteli silimiä niin palijo että kauppaan mennesä illalla en ennään kärsiny kahtua mitä tuotteita hyllyillä on, ja kaupan vartija seurasi liikkeitäni peräsä ku näytin varmasti joltain pilivesä olevalta huumehiipparilta. Tännään onki ollu silimä niin kuiva että ei oo voinu tehä mittään, kaveri tuli onneksi tänne tekemään lounasta ex tempore.

Että gradu on nyt jäisä ja muutenkaan päivisä ei oo muuta ajanvietettä ku kuunnella äänikirijoja ja kielikursseja. Aivot varmaan on tämän kokemuksen jäläkeen yhtä surkastuneet ku silimä on tällä hetkellä.