Kirrous

Ensin luulin että pyörä on kirottu. Kolome kertaa rengas vaihettu ja ku perijantaina lähin ilosena pyöräileen niin pyöräiltyäni kymmenen kilometria ohojaustanko vaan irtosi. Siis minkälaisesta pyörästä tipahtaa ohojaustanko. Kävellesä takasin astuin vielä koiranpaskaan. 

Viikonloppuna mun piti mennä kirijottammaan gradua joka on jo täsä vaiheesa jälesä aikataulusta, mutta iski hirviät menkkakivut joten en voinu tehä yhtään mittään. Sunnuntaisin on kirijastot täälä katolilaisesa maasa kiinni joten turha yrittääkään kotona saaha ihtiä motivoitua.

 Nyt meillä on niin hitosti esitelmiä ja kursseja joka päivä että ei toivuakkaan että kerkiäis gradun miettimisseen kuluttaa aikaa. Meijän pittää mm. suunnitella kuvitteellilsta väitöskirijaa viikottain sen sijjaan että esim. pijettäis jonkulaista graduseminaaria! Terve vaan ranskalainen suunnitelmallisuus. Ja nyt, kahta kuukautta ennen gradun pallautuspäivää meille keksittiin antaa kaksi luentua siitä mikä on kvalitatiivinen ja mikä on kvantitatiivinen tutkimus. Hiukan myöhä ehkä tässä vaiheessa, etten sannois.

Maanantaina istui puoli päivää auttamasa kaveria joka rekisteröi meijän osallistumisen Eurooppalaiset Nuoret -tapahtummaan. Tapahtuma on 18-30 vuotiaille mutta silti olen 30-vuotiaana liian vanaha joten saan osallistua siihen vain kantamalla varajohtajan titteliä. Tapahtumasa oli yks kiinnostava seminaari, aiheesta Turkki-Eurooppasuhteet saksanturkkilaisen Fatih Akinin kans. Sannoin etten muusta välitä ku että pääsen tuohon seminaariin. Arvatkaa kenen tuleminen tapahtummaan perruuntu. Jep, Akininpa tietenki. Jouvui sitte menemään johonki lobbausryhymään joka ei mua kiinnosta pätkääkään.

Tänä aamuna olin menosa aikaselle ranskankurssille kaheksaksi. Istuin syömäsä aamiaista ja ihimettelin miksi kaveri oli yrittäny mulle jo aamulla soittaa. Sitte tajusin että se oli soittanu kello kaheksan joten kello ei ollukkaan puoli kaheksan niinku luulin, vaan olin jotenki ajatellu kellua ajastellesa että 7.55 on sama ku viittä vaille seittemän. Tervetulua gradudementia.

Olin menosa hermoja leputtammaan fitness-tunnille ja sitte huomasin että mun airobik-kengät on kajonneet. Niitä ei oo koko kämpäsä joten mietin että ehkä jätin ne salille viime viikolla. Kävelin siis salille ja kävin varastolta kysymäsä, mutta ei sieltä  mittään kenkiä löytyny. Tämän vuojen airobikit on siis bikkailtu, koska en aio ostaa uusia kenkiä taas muutamaa tuntia varten. Koska kesällä on taas muutto yhen matkalaukun kans johonki. Tosin en tiiä mihin, varmaan maitojunalla Ruotsiin sammaan vanahaan paskatyöhön, sillä tännään tuli viesti josa taas kiitettiin hakemuksesta ja toivoteltiin hyvvää elämää. Laitoin takasi viestiä että mitähän ominaisuuksia heijän hakijalta oikein vaajittiin. Sieltä tuli takasin lista josta täytän joka ainuan kohan kahestatoista, paitsi etten oo opiskellu länsisuomalaisesa yliopistosa, vain keskisuomalaisesa. Voihan vee ja pee näitä työhakemusten vaatimuksia. Turha niitä lähetellesä on kuluttaa aikaa ku suomalaisten joukosta löytyy näemmä aina joku yli-ihiminen jolla on kolome ylempää korkiakoulututkintua, joka puhhuu kuutta kieltä sujuvasti (eikä vain viittä niinku minä), jolla on jo viijen vuojen työkokemus juuri ommaa koulutusta vastaavalta alalta ja joka sattuu asumaan korttelin pääsä kysseisestä työpaikasta, ja on lisäksi alle 30-vuotias ja kaunis naamaltaan. Pittää vaan alakaa valehella lissää hakemuksisa ja liimata jonku toisen naamataulu hakemukseen koska tällä pärställä ei näemmä pärijää.

Että tämän kaiken jäläkeen olen päätelly että olen ite kirottu eikä pyörän tipahteleva ohojaustanko, ilimaan hävinneet kengät tai kelloratio. The Devil has posessed me. Onneksi Girls-sarjan kolomas tuotantokausi on sentään tullu ulos, jos tällä hittaalla netillä sitä vain sais streamattua. Paholainen on ottanu vallan siitäki.

Urheiluviikko

Alappireissu meni kuten arvelinki, aamulla oli hirviä herätä ennen viittä ja Sveitsin maisemat oli hienoja, muistutti kyllä aikalailla Etelä-Saksaa. Paikka oli "Enkelivuori" joka ei ollu hirviä korkia Sveitsin mittakaavasa, korkeimmat rinteet joisa minä pyörin oli jottain reippaat pari kilometria.Hissimatka kaapelihissillä kesti ihan hemmetin kauan ja sitte piti vielä mennä hissillä ylös. Kiva siinä lievästi korkianpaikankammosena katella maisemia ku hissi natisi ja heilu ja meikäläinen joutu tietenki istumaan oven vieresä.

Matka oli yliopistoliikunnan järijestämä ja ne jotka halus latkia ryhymäsä jaettiin ryhymiin tason mukkaan. Jouvuin sitte kätevästi luuseri-ryhymään ku kaavuin ensimmäisen kerran 1,30 minnuuttia huipulle saapumisen jäläkeen. Onneksi ryhymäsä oli myös yks kolomatta kertaa lasketteleva moldovalainen ja yks kokematon brittiläinen joten ei joutunu ihan kaikista luuserein olemaan. Laskettin siinä sitte ohojaajan peräsä niinku pikkulapset (ihte asiasa pikkulapsethan sielä laskee kaikista rohkeimmin) ja ohojaaja pakotti meijät mm. laskemaan sauvat mahan alla pitämättä niistä käsillä kiinni. Onneksi on sentään pari vatsamakkaraa joista voi olla urheillesa hyötyä. Ohojaaja ei ollu pitkäpinnanen vaan tuhahteli ranskaksi että "nosta pää pystyyn" "istu niinku oisit paskalla" "elä roikuta sitä vasenta sauvaa, oo niinku ajasit autolla". Mistä minä tiijän miten autolla ajetaan ku ei oo korttia.

Ilimasen laskettelutunnin saaminen oli kuitenki hyöjyllistä, valitettavasti lasketteluharrastuksen hintatasosta johtuen tämä tais olla meikäläiselle talaven ensimmäinen ja viimenen laskettelu.

Rinteet oli kyllä mahtavan pitkiä ja mulla meni puolenpäivän jäläkeen reijet niin maitohappoille etten kertakaikkiaan pystyny ennään jarruttaan vaan jouvuin pysähtymmään noin 10 metrin vällein, mikä oli vaikiaa koska Alappien siniset rinteet on aika jyrkkiä. V-tti vaan ja tuntu että rinne ei lopu koskaan. Ylleensähän pohojoismaisisa rinteisä matka loppuu liian äkkiä ja puolet päiväst joutuu ajelemmaan eestakasin hissillä. Oli kuitenki nautinnollista istua rinneravintolan terassilla auringonpaisteesa, vaikka ite ravintolasta en ostanu mittään ku vesiki makso yli viis eurua. Olin onneksi tienny asian ja ottanu evväitä mukkaan.

Tännään meijän oppitunti oli perruutettu ku opettajan mies oli ajanu pyöräkolarin ja saanu jonku aivovaurion jonka takia se oli leikattu. Mentiin siis vaan ranskantunnille unkarilaisen luokkakaverin kans ja gradunkirijottelun jäläkeen marssin viimenki toiseen pyöräkorijaamoon josa pyörää ei tarvi korijata ite. Äijä sano että korijaus kestää 5 minnuuttia, mahollisesti 7. Ja olen vetkuttanu tätä hommaa nyt kuukauen! Kahtoin silimät pyöreinä ku ne vaan heitti pyörän ilimaan ja vaihto renkaan niinku F1:ssä. Hintaaki hommalle tuli 12 eurua, ei mittään järkiä yrittääkään vaihtaa kumia ite. No tiiänpä nyt TEORIASA miten rengas vaihetaan, jos vaan ommaisin tarvittavat työkalut ja ruuvaamisseen vaajittavat habat voisin tehä korijauksen ite. Toisinsanuen taijan mennä tuonne korijaamolle jatkosaki.

Innostuin pyöräilystä niin että lähin heti kaupungin pohojoisosasa olevaan mehtään pyöräilemmän. Sielä näin mm. biisoneita tai jottain ihime elukoita käyskentelemäsä laitumella. Sääki oli semmoset mukavat 18 astetta, joten Suomen "kevättä" ei juuri nyt oo ikävä.

Ilimesisesti Eurooppa on yhistetty pyörätiellä niin että esimerkiksi täältä vois pyöräillä Roomaan taikka Lontooseen suoriltakäsin. Rooma-Lontoon väli on 3900km pyörätietä pitkin. Siinäpä tulevaisuuelle tavotetta. 

Sinkkuelämää Elsasisa

Yksi äftervörk Black Guiness ei oo koskaan pahitteeksi hyväsä seurasa, voin suositella sitä kaikille vaikkei töisä käviskään. Siinä leppää mieli ja ruumis ja mikäs sen lepposempaa näin parlamentti-istuntoviikon keskellä kuin yksi olut irkkupubisa.

Sunnuntaina menin Sinkkuelämää-maratonin jäläkeen brunssille 50-lukuhenkiseen amerikkalaisravintollaan sinkkuystävän kans sekä sen jäläkeen kävelylle kolomen naapurin kans. Yks niistä on italialainen, yks saksalainen ja kolomas hollantilainen. Jos tosiaan eläsin Sinkkuelämää-sarijasa ois vaikia päättää kuka näistä hahamoista ois kuka sarijan hahamo. Ylleensä olen samaistunu Mirandaan mutta täsä seurasa saatan olla jopa suosikkihenkilönä Samantha koska kauhistutan porukan suorasanaisilla seksikommenteillani. Saksalainen on ainaki ehottomasti Charlotte ja ehkä hollantilainen on sitte Carrie tai jottain. Ei kyllä oo ihan tästä tv-sarijasta elämä vaikka sieltä aina yhtäläisyyskohtia löytääki, huolimatta sarijan näennäisestä pinnallisuuesta. Kaipaisin kyllä enemmän vauhikkaita baari-iltoja sarijan henkeen.

Sen verran elitististä on kuitenki ollu että sain tännään modernin museon vierailulla museon johtajalta kutsun näyttelynavajaisiin perijantaina. Meillä oli museosa museonjohtajan pitämä luento ja päästiin etukätteiskatsastamaan yhtä näyttelyä. Se taas oletti että kaikki meijän ohojelmasta valamistuu (korkia)kulttuurin johtajiksi vaikka kellään semmosia suunnitelmia ei ole. Johtaja tosin oli itekki opiskellu akkaintutkimusta, ensimmäinen henkilö jonka nään työllistynneen johtavaan ammattiin sitä opiskeltuaan. 

Näyttelyn lisäksi olen menosa Alpeille laskettelemaan sunnuntaina. Meijän yliopistoliikunta järijestää sinne matkan ja varasin viimesen paikan halavalla, tosin voi olla että henki lähtee ku korkein mäki mitä oon koskaan laskenu on ruotsalainen Alappeja kymmenen kertaa lyhempi ja seki oli viime vuonna. Ruotsalaisen mäen mustat rinteet vastaa kuulemma Alappien sinisiä, tosin kyllä minä ne onnistuin hengisä laskemaan. Eli koitan pittäytyä sinisisä rinteisä ja rukkoilla erinäisiä jumalia hengisäpysymisen varalta. Jos en hengisä pysy niin tämän illan Guinnes-seuralaiseni tietävätki että kaikki ruumiinosani saa elinluovuttaa ja loput ruumiista polttohauvata, varastaa tuhkat (koska tuhkien mihin tahansa ripottelu on laitonta) ja salakulijettaa tuhkat Bosporin-salameen.

Istanbulista puhenollen sielä on taas protestit menosa. Viime kesänä Gezi-protesteisa 14-vuotias koomaan joutunu poika kuoli tännään ja koska asiasta ei oo syytetty kettään (ei oo tutkittu ampuko polliisi luojin) tännään järijestettyjä mielenosotuksia vastaan iskettiin tietenki taas kyynelkaasulla ja kumiluojeilla. Myös viime viikon naisiin kohistuvvaa väkivaltaa vastaan mieltä osottaneitten naisten mielenosotus pyssäytettiin polliisin väkivallalla, luonnollisesti.

Alanpa tästä suunnittelemaan kuvitteellista väitöstutkielmaa huomista tutkimusprojekti-kurssia varten, tosin tutkin teen sitä eutanasiasta vaikka guinnes-ystävien kans aiheesta tutkimusta kaavailinki.

Schwarzwald à la Forêt Noir elikkä Mustamehtä

Urheilun merkeisä on mennyt tämä akkojenpäivä. Aamulla heräsin aikasin ja menin yliopistolle, josta lähettiin lumikenkävaellukselle. Matkat Saksan Schwarzwaldiin (kyllä, juuri sinne Vuoristolääkärin maisemiin) ja opastus makso yhteensä 12,5 eurua. Meitä oli 14 ja bussimatka kesti 1,5 tuntia, jonka jäläkeen alettiin marssia mehtävuoristua sauvojen kans eli "marche nordique". Vaikka en kuntohirmu olekaan niin en ollu onneksi porukan viimenen, vaan elämässään koskaan aiemmin vaellusta harrastamattomilla tyypeillä otti vielä tiukemmalle nousu. Lisäksi mulla ei ollu lumikengille reppua joten jouvuin niitä raahaamaan koko päivän olalla niin että niskat on jumisa, voi perkele.

Lunta oli vaan huipulla päin (jossain 1400 metrisä kai me pyörähettiin) ja lumikenkäily oli aika rankkaa, vaikkakaan ei tietenkään upottanu niinku lumesa kengillä kävely. Huipulla syötiin evväitä lumen keskellä auringonpaisteesa. Kumma että pittää tulla Suomesta Ranskaan että jaksaa talaviurheilua harrastaa. No ehkä se motivaatio meni sielä koulun pakkoliikuntatunneilla ja sillä että jos joku harrastaa talaviurheilua Suomesa niin sitte se ylleensä on joku himourheilija jonka kans ei tosiaankaan vihti mennä hiihtämään tai muuta vastaavaa. Täälä ylleensä löytyy aina liikuntaporukasta niitä jolla on jopa meikäläistä huonompi kunto, ja alakaa tuntemaan ihtensä jopa urheilulliseksi (hahaha!)

Palluu tapahtu 12 tuntia myöhemmin ja bussisa torkuin nähen unia joista sain ideoita gradduun. Nyt olen nyt niin naatti että häjintuskin pystyn kävelemmään. Ens viikolla vois ehkä mennä laskettelemaan ku sitä lunta vielä on.

Pyörimistä ja pyöräilyä

En oo ylleensä tyyppiä joka vappaaehtosesti istuu kotona perijantai-iltana jos kaveri on menosa kalijalle mutta koska pyöräkirrous jatkuu niin en jaksanu keskustaan taas kävellä yhen kalijan takia. Kävin korijauttamasa pyörää jo kahesti, kummastakkaan kumista ei löytyny reikää mutta vika oli venttiilisä. Mulle annettiin kolomas kumi josa on ilimeisesti samanlainen vika. Kumi on nyt asennettu niin huonosti että venttiili on vinosa ja siihen ei voi pumpata ilimaa. Niinpä tännään sitte Saksaan pyöräillesä juuri ku olin sillalla keskellä Reiniä pyörästä loppu ilima, sen lisäksi vaihteet kosahti niin että nelosta raskaammat ei toimi (eli vitonen ja kutonen) joten jouvun veivaamaan niinku ADHD spinningisä.

Huomenaamulla herrään jo puoli seiskalta vaikka onki lauantai. Ilimottauvuin yliopiston lumikenkävaellukselle Mustamehtän reissulle, tosin voi olla että sielä ei ennään ees oo lunta. Oon siis onnistunu pitämään luppaukset siitä että enemmän urheilua ja vähemmän ryyppäämistä. Tällä viikolla alotin myös jonkulaisen fitness-kurssin ja ens viikolla myös zumban. Olen vieläpä joogannu joka päivä vähän, tosin tämänpäivänen päälläseisontayritys loppu yhtä lyhyeen kuten luppaava pyöräilyki.

Oltiin tännään myös väitöstilasuuvesa. Turkisa elinikäseen tuomittu Pinar Selek väitteli vähemmistöliikkeistä ja militarismista Turkisa, aihe oli kiinnostustani lähellä hän on tutkinu myös kurdi- ja HLBT-liikkeitä. Valitettavasti väitös oli ranskaksi ja tuomaristosa istuvat tyypit jaaritteli vaan omiaan monta tuntia niin että jopa 2/5:lla tuomaristosta silimät lurpsahteli pääsä, eikä sieltä kehannu lähtiä kesken pois tuoleja kolistellen ku paikka oli kuitenki aika pieni. Tuomaristo ja väittelijä näytteli vetelevän jottain siideriä koko ajan (pienesä seitinohuesa väitös mennee sutjakammin) mutta ylleisölle tarijottiin vasta jäläkeenpäin, jollon meillä oli jo kiire pois.

Tännään jumitettaan siis kotona.

Tussu kumi ja muuta pyöräepäonnia

Tänä aamuna olin reippaana lähösä vaeltammaan ja menin ottamaan pyörän jolla oli tarkotus mennä juna-asemalle. Ja pyöränkumi oli taas tussuna, huolimatta eellispäivän tuntikausia kestäneestä korijauksesta. Vaikka pyörään vaihettiin uusi kumi niin kesti alle vuorokauen ennen ku se hajos. Vaihtoehtoina on että a) olen tulosa hulluksi ja olen ite muistinmenetyksestä unisani tyhyjentäny kumin tai b) joku käy v-maisuuttaa öiseen aikaan tyhyjentelemäsä kumeja täälä tai c) kaikisa pyörään laitetuisa kummeisa on niin äärettömän pieni reikä että sitä ei voi nähä, eikä se päästä ilimaa läpi sillon ku kumi on testattavana pyöräkorijaamolla vaan ainuastaan sillon ku Miikkulainen on yksin pyörän kans liikenteesä. 

Mulla on nyt siis hieno pyörä jota voi kahtua mutta ei käyttää. Otin sen nyt sitte yöksi huoneeseen, pumppasin kumin (tullee ainaki mielettömät ojentajalihakset tästä jatkuvasta pumppaamisesta) ja jos aamulla kumi on täynnä niin b  vaihtoehon täytyy olla selitys kumien tyhynemiselle ja pyörää joutuu jatkuvasti säilyttämmään omasa huoneesa. Jos se on tyhyjä niin olen tulosa hulluksi tai kumi tosiaan valikoijen tyhyjentää ihtensä, tai mulle on myyty rikkinäinen kumi, tosin se ei selitä sitä miksi eellinen kumi tyhyjeni eikä siinä silti ollu reikää.

Olin siis melekeen myöhäsä viimesestä junasta ja mentiin australialaisen Koalan kans pikkukyllään josa tavattiin muutama sohovasurffaaja ja niitten kans vaeltaan, tosin kukkaan ei oikeen tienny minne. Ei paikkakunnalla ollu ees mittään mäkiä joilla vaelttaa joten mentiin johonki puskaan sekopäisen saksalaisen postimiehen joholla. Yks surffaaja väitti että ko. saksalainen oli aika kännisä eilen ku ei osannu kävellä suoraan ja postimies sano että ei ees juo alkoholia. Jotten tällä meiningillä sitte pääjyttiin epämäärästen junaratojen varteen ja pyörätielle, josa meijät ohittanu saksalaisnainen törmäsi minnuun ja kaatu, se kirroili minulle vaikka ite oli ajanu keskellä tietä ja siinä hujakasa mun reppu repes. Kaikenlaiset kulukuvälineet aina meinaa ajella mun päältä, ku ite en onnistu olemaan koskaan minkään kulukuvälineen ajajana jostaki kirrouksesta johtuen.

Vaelleltiin kuitenki monta tuntia niin että nyt on jalat jumisa. Ens viikonloppuna on tarkotus taas mennä johonki vaellusreissulle, tosin vähä mäkisempään maastoon tällä kertaa. Reippailu on kuitenki parempi viikonloppuharrastus ku juopottelu ja jumittunneet pohkeet on parempi tunne ku jumittunu kipiä pää.

Pyöräkokemuksia Ranskasa

Oon viikkokausia venyttäny pyöränkorijausta erinäisillä tekosyillä. Yritin sitä ite korijata ja kahtoin juutuupista How to-videoita (tuli myös kahtottua aika kasa asiaankuulumattomia "miten tehä banaanivitsi" ja "miten käyttäytyä jos avaruusoliot hyökkää"-videoita).  smarssin pyöräkellariin valamiina punkteeraamaan kumin ite, mutta asia kaatu siihen etten saanu takapyörää irrotettua.

 Joten menin tännään paikallisseen pyöräkorijaamoon. Sielä periaatteena on että 17 eurolla/vuosi saa apua pyöränkorijaukseen ja käyttää tarvikkeita, mutta pyörä pittää korijata ite. Koska en ole koskaan paikannu/vaihtanu ite kumia joutu ne tyypit neuvomaan kaiken käjestäpitäen. Harvoin on hävettäny niin palijo. Sitte vielä palijastu ettei siitä kumista ees löytyny reikää, no kumi vaihettiin joka tappauksesa. Onneksi sielä oli sentään miespuolisiaki joilla oli peukalo keskellä kämmentä ja neuvoja antanu oli semmonen tomera nainen joten ei ihan alunperin pelekäämäkseni sukupuolittuneeksi "ei naiset ossaa tekniikkaa"-hommaksi menny. Sielä oli myös hyvännäkönen nuori poika joka väänsi ruuveja koska omat voimat ei siihen riittäny. Jos ei elläisään oo pyörää korijannu niin sitä hommaa on vaikia hallita, kuten muitaki hommia maailimasa. Asiaa ei auttanu että tyypit puhu yhtä paskaa englantia ku minä ranskaa enkä ossaa ainuaakaan pyöränossaa ranskaksi, tuskin etes englanniksi. Tuskin etes suomeksi, kysseisen vehkeen toiminnasta ymmärrän vähemmän ku rekka-autojen toiminnasta.

Nyt tiijän ainaki teoriasa miten pyörän takakumi vaihetaan ja pyörä kulukee viimeinki. Sain myös paikasta ilimasia pyöräkarttoja. Kehuvat sieläki että sullahan on hyvä pyörä. Ostin käytettynä semmosen vähäkäytetyn pyörä josa on 18 vaihetta. Pelekään vaan että täälä se varastettaan, pyörävaraston pyöristä 50% on varastettu renkaat tai yhtä rengasta lukkuunottamatta loput pyörästä, joten oletan että varkauksia aika palijo tapahtuu täälä. Olen lukinnu pyörän nyt kolomellla lukolla mutta pelekään silti että satulat tai ohojauspyörät viijään. Pyörän koria on pakko säilyttää huoneesa sillon ku sitä ei käytä, muuten siitä jäis muisto vaan.