Tulevan ennakkoangsteilua

Kyllä kiinnostaa tulla töihin ku kaupungisa on Euroopan suurimmat juhulat. Perkeleen tuhkimosyndrooma. Ootin juhulaa koko vuojen ja nyt se meni ohi, ku en kertakaikkiaan jaksa lähtiä mihinkään töijen jäläkeen (vaikka kello yheksän aamulla ne ei vielä ole päättyneetkään) ja ennen töitä ei nappaa eikä kerkiäkään kun ei jaksa nousta niin aikasin ylös.

änä aamuna meni hermot niin tottaalisesti ku vielä missasin bussi ku jouvuin täälä istumaan ja puhumaan paskaa tanskalais-bulgarialais-brittiläisten paskakeissien äärellä vielä kello kaheksan jäläkeenki. Sitte käveli puolet matkasta ja justiin sillon meni seuraava bussi ohi, sekkään ei tietenkään voi pysähtyä ku pysäkin kohalla. Ja sitte piti lähtiä vielä seuraksi Joosepille lääkäriin, ja maksaa sen antibiotteeja 50 eurua. Sen jäläkeen seurasi ressaamista asunnonhakuprosessin kansa, kun viimenenki räkänen korridorihuone 20 ihimisen kans samasa kämpäsä oli annettu jollekki joka oli valamis vuokraamaan sen 12 kuukaueksi.

Jooseppi lohutti että försäkringskassasta voi saaha asumistukia jos ei oo mittään tuloja, no tarkistin ko. tuen määrän ja huikiat 1000 kruunuahan se oli kuusa, tosin meikäläisen on sitä turha hakiakaan kun en oo aito hurri.

Sen verran oon eellisistä kokemuksista oppinu, että pittää aina kirijottaa vähintään 150 työpaikkahakemusta ennenku pääsee ees haastattelluun, ja pittää alentua hakemaan kaikkia paskimpiaki paikkoja jo heti alusa. Näihin paskimpiin kuuluu tietysti ykkösenä puhelinmyyjä, ja hyvänä kakkosena peräsä tullee siivooja, tai vanahustenhoitaja/henkilökohtanen avustaja. Kaupankassa on perseestä mutten ikkään ole päässyt ees niin ylevään hommaan, hampurilaispaikan kassa saa ehkä kaikista paskinta palakkaa. Ja sitte on tietenki toisesa pääsä nämä hommat joihin on pakko suostua kokopäiväseksi että ees saa paikan, tai jonne on 2 tunnin junamatka joka päivä, ja joitten sisältä ei kiinnosta hevon v-n vertaa vaikka työhaastattelusa väittiki että kyllä tämä on justiin meikäläisen unelmatyö.

Jo heti illalla herätessä tiesin että tästä tulis v-mainen yö. Sato vettä ku Esterin perseestä ja aattelin tietenki Joosepin kehotuksesta jättää pyöräilyn välliin ja ottaa linija-auton.

Virheteko, tämähän on Belegia!

Kävelin muutaman sata metriä kaatosatteesa ja kollasin aikataulua. Siinä oli joku punanen teksti hollanniksi, ymmärsin että bussit ei mee normaalireittiä tämän festin takia, joten aattelin varmuujen vuoksi kiirehtiä vajjaa kilometrin päähän linja-autoasemalle, josta kaikki bussit mennee ohi. No sielä seisua tönötin eikä se linija-auto sieltä koskaan tullu, kyselin ihimisiltä ja toisen bussin kulijettajalta, joka väitti että kyllä se tullee, on vaan myöhäsä. No ois varmaan tullukki, seuraavana päivänä. Mutta ku täälä töisä on semmonen natsisääntö, että jos oot minnuutin myöhäsä niin palakasta otetaan kaksi minnuuttia pois. Ja lisäksi iltavuorolainen joutuu istuun täälä niin kauan että tuut paikalle.

Mullahan ei tietenkään ollu puhelinta ku olin jättäny sen sairaana olevalle Joosepille (senki puhelin varastettiin täälä baarisa, ja hän ite vielä oli sillon poikkeuksellisesti selevinpäin!) enkä voinu soittaa taksiakkaan. No siinä panniikisa seistesä näin sitte että taksi pysähty lähistölle ja menin sen ovveen koputtamaan, no saatiin siinä hollanniksi selevitettyä että ne kaksi naistaki oli menosa samalle kylälle ku minä. Ja maksoin sitte "erotuksen" joka oli kyllä tasan yhtä kallis ku yksinäänki taksilla ajelu. Joka tappauksesa juoksin sisälle ja leimasin kortin klo 23.59, eli en myöhästynykkään.

Mutta koko yön on soinu puhelin ja kaikkia paskakeissejä tullee, ja kahtomaani Mustafa-leffaa keskeytellään koko ajan. Eipä tuon leffan aikana kyllä keskittymiskyky pysyny muutenkaan ihan täysillä mukana, leffaan ku ei oo saatavilla vielä englanninkielisiä tekstejä ja ymmärsin vaan turkin kielestä sen verran että

"Kemal poltti päivässä kolme askillista savukkeita, joi 15 kuppia (turkkilaista) kahvia ja pienen pullon rakia."

Nauratti, kun muistin miten Turkissa jotkut ketjupolttajat aina muisti uutta tupakkaa ottaisaan mainita, että Atatürk polttiki KOLOME askia päiväsä! Mutta mitenkähän käy nyt, ku uus tupakkalaki on otettu voimaan eikä sisällä saa polttaa, ees erilisisä tilloisa niinku Suomesa. Minä oon lähinnä huolestunu nargilekahaviloijen kohtalosta, sain jopa lempinimekseni "Tophanean girl" ku istuin ko. kahavilasa niin mielelläni tupruttamasa vesipiippua. Kävin matkoilla ja olin muutaman viikon käymättä yhesä tavla-nargilepaikasa ja kun menin seuraavan kerran niin paikan pitäjät ihimetteli että misä sää oikeen oot ollut!

En kyllä löytäny ko. paikkaa ku kävin viime kerralla Istanbulisa, tai ainakaan me ei jostain syystä menty sille kavulle. Eikä ehitty ees sinne Tophanneen.

No se elokuva ei ollu niinkään draamallinen ku ootin vaan lähinnä muistutti jottain historiantunnin opetusfilimiä, vaikka sitä nyt mainostettaan joka paikasa ensimmäisenä elokuvana joka esittää mr. Kemalin inihimillisenä. Siis voi kuvitella minkä näkönen ihiminen joka vettää päiväsä kolome askia tupakkia ja pullon rakia on vanahuuenpäivillään, mutta Turkisa esitettään vaan kuvia joisa se on nuorekkaan näkönen ja jopa mustavalakosiin kuvviin on värjätty sen silimät sinisiksi! Sinisilmäsyys ku on kai joku rehellisyyjen ja kauneuven sympoli Turkisa. Kielikurssillaki ensimmäiset lauseet joita jouvuttiin tavvaamaan olivat "atatürkin silmät meren lailla siniset" ja "atatürk on yksinäinen susi" tmv.

Sissäänpäänkääntyneitä belegialaisia ja vlaamilaisia ranskalaisia

Työkaveri ilostu kuullessaan että lopetan täälä. Ei hän kuitenkaan kuulemma ollut niin kyllästynyt pärstäkertoimeeni täälä, mutta oli itekki suunnitellut lopettaa. Ko. tyyppi on kyllä ollu töisä jo 10 vuotta täälä. Muutamat muut tuntuu vaan ihimettelevän miksi näin äkkiä lopetan täälä. Lähtiä opiskelleen turkkia Ruotsiin ei tunnu ehkä ensiaattelulla maailiman loogisimmalta teolta, varsinki ku yliopisto-opiskeluja on takana jo n. vuotta.

On heleppo jämähtää paikkaan joka ei tunnukkaan ihan täysin omalta. Tuntuu että pittää olla tapahtunu jotaki dramaattista ennen ku on oikeus lähtiä vakituisesta työpaikasta, hyvistä tulloista ja kivasta asunnosta. Mutta jos ei vaan iske niin ei iske. Ehkä tämä yks koulutus, yks elämä, yks työpaikka, yks partneri,yks maa, yks kieli -aattelu alakaa jo vähitelleen katuammaan, mutta vuosikymmeniä siihen mennee.

Ja se mikä tuntuu ihan kaikkia ulukobelegialaisia vaivaavan on se että paikalliset on niin sissäänpäänkääntyneitä, että jos et puhu heijän kieltään täyellisesti (oli se sitte flaami, ranska tai saksa riippuen alueesta) nii johan ollaan mulukeroita ja turha yrittääkään ystävystyä kenenkään kansa. Tyypit on samojen ihimisten kansa kavereita koko ikänsä, ensin käyään koulua, sitte jäähän samalle tai viereiselle paikkakunnalle yliopistoon, tai ainaki käyään joka ikinen viikonloppu kotona, siis vielä 25-vuotiaanaki. Ja vlaamilaisille valloonia on ihan ku vieras maa ja toisinpäin, johon ei vappaaehtosesti jalakaansa pistä. Aattelin ensin että tämä on subjektiivinen näkemykseni mutta kai se jottain kertoo ku kaikki muualta muuttaneet näkkyy olevan sammaa mieltä. Ei tulis mieleenkään että joku valittas tämmösestä Turkisa, no ehkä pohojoismaisa voi olla myös vaikia saaha tuttavia ennen ku on ollu samasa paikasa 10 vuotta, jos on tullu muualta.

Ja laimiaksi tätä maata haukkuu muutki ku minä. Ei täsä mittään suurempaa vikkaa oo (paitsi vanahanaikasuus, huono byrokratia ja naisten keskiaikanen asema), mutta eipä täälä mittään niin erikoista oo että kannattas yli viikonlopun jäähä. Jos nyt haluaa kanavia, erivärisiä taloja, hollantia ja ranskanperunoita nii muuttaa sitte vaikka vähä sivistyneempään Hollantiin.

It wasn´t me, I wasn´t there

Misähän mennee raja siitä mikä on yhteiskunnan vastuulla yksilön suhteen? Ku Ruotsista on kyse niin ei missään. En tarkota sitä että masennus on ihimisen oma vika ja siihen ei pitäs saaha hoitua, mutta että syytetään yhteiskuntaa siitä että on yksinäinen eikä kunta hommaa mulle kimppakämppää. Niin tai koiraa. Koira ois kiva ja koira on hyvä väline masennuksen poistoon. Joopa joo.

Oon täsä viettänyt yövuorojani tankkaamalla ennen töihin lähtyä pari leffaa tai tv-sarjaa. Mighty Booshi on pelastanut monta yötä, tankattuna on myös Black Books ja tänä yönä oli vuorosa japanilainen Gomen. Japanilainen kulttuuri on kyllä jotenki omituista, osittain outo puhetapa voi johtua huonosta käännöksestäkin mutta kyllä kohhauttelin kulumakarvoja kun äiti ilohti äänekkäästi poikansa ensimmäisestä "mehutipasta" aluhousuissa, tai kun poika kysy ensi töikseen tytöltä että mikä tämän verityyppi on. Väkivaltaa oli myös paljo sivuosasa, äiti mätki poikaa, poika mätki koulukaveria, ja ennenkaikkia naiset hakkas miehiä ihan niinku se ois vaan normaalia. Eikä kellään tullu mieleen soittaa polliisille ja nostaa sytettä sukupuolistunneesta väkivallasta tai syyttää yhteiskunta syrjinnästä. Ehkä elokuvat ei oo tojellisuujen peili mutta kait ne jotaki heijastaa, ainaki ku kahtoo aina yhtä harmaansävysiä, synkkiä ja inhorealistisia suomileffoja, oli se sitte olevinnaan komedia, kauhu, fantasia tai vaikka dokumentti.

Muuttoa ja festivaaleja

Täsä on ennää kuukausi muuttoon aikaa ja pitäs keksiä mitä tehä kaikille tavaroille. Mää oon muuttanut jo noin 12 kertaa riippuen laskutavasta ja aina se on yhtä vaikiaa. Nyt on tullu vielä jostain järettömästä syystä ostettua ihan oikeita huonekaluja, siis ei vaan asuntolan käytäviltä dyykattuja patjoja vaan ihan ikea-kammaa joista piti jopa maksaa. Ja mihin helekkariin niitä paat, kuka täälä haluais semmosia käytettynä ostaa? Ja sitte ku pääsee Ruotsiin niin sama ruljanssi alakaa, jos ei saa kalustettua kämppää (ja nyt näyttää siltä etten saa yhtään minkäänlaista kämppää ainakaan vielä syyskuusa ja siinäpä sitä istutaan sillan alla kaikkien ike-kamojen kansa).

Auton vuokraaminen täältä Ruotsiin näyttäs maksavan siinä 1500 eurua, mikä on ihan naurettava summa ja enemmän ku kaikkien huonekalujen hinta yhteensä, ja tämä on siis hinta henkilöautosta eli sinne ei sais ees paarituolejaan ämpättyä sisälle. Toinen vaihtoehto on manipuloija Joosepin äitin autua lainaan, ettei aivan kaikkia vaatteita ja astioita tarvi nakata pihalle. Ongelma on vaan se että jo pelekästään Joosepilla tänne tullesaan oli kokonainen henkilöauto katosta lattiaan asti täynnä tavaraa, eikä se tunnetusti mittään raski heittää pois, ees sitä laatikkua joka on täynnä vanahoja vaatteita joihin se ei oo ees vilikassu sinä aikana ku se on asunu täälä, 7 kuukautta.

Oli kyllä viimenen kerta ku ostan huonekaluja uutena, enhän mää kuitenkaan missään jaksa asua vuotta kauempaa. Paitsi että ne kirpputoritavarat oli täälä saman hintasia ku uuet huonekalut.

10 päivän kaupunkifestarit on täälä menosa ja on noin 100-kertainen määrä porukkaa kajulla normaaliin määrään verrattuna. Joka paikasa on ilimasia konserttilavoja, kajut on täynnä katusoittajia ja joka kulumalle on ilimestynyt ruokapaikkoja ja naitsoppeja joita ei oo oollut siinä aikasemmin.

Ei oo kauhiana yötöijen lomasa ollu hinkua pilettää, ja nyt ku oli sitten vappaa viikonloppu ensimmäistä kertaa kuuteen viikkoon niin Jooseppi sairastu, eppäilyksenä on onko se meksikolainen sikakuume nyt siihenki tullu. Joka tappauksesa lähettiin kuitenki eilen suomalais-irlantilais-ruotsalaisseurasa juomaan vodkaa yhelle kaverille Elefanttikajulle. Siinä tuli hula-hulavannetta heitettyä ja semmosta dancestar-peliäkin pelattua. Kaverin kuuluisa kissa ei kuulemma tykkää miehistä, mutta ei tuo tykännyt minustakkaan ja Joosepista taas tykkäsi. Totesin että kolli ei vaan tykkää liian maskuliinisista ihimisistä. Sitte käveltiin irkkupubbiin (kaupungisa on ainakin 1000 paaria mutta aina pääjytään sinne yhteen ja sammaan) ja sielä oli niin palijo porukkaa että piti puolet ajasta seistä ns. terassilla vesisatteesa. Yhen ugandalaisen kansa heitin läppää ja se sano että et oo sen näkönen että tykkäisit tanssimisesta. Ei tainnu tyyppi tietää kenelle puhu.

Siinä ku tuli tanssi puhheeksi niin meikä keksi että lähetään tästä räkälästä sinne salsaklubille. No kyllähän porukka oli lähösä mutta jotenkin väentungoksesa kaikki joutu eksyksiin ja se klubi oli loppujen lopuksi niin täynnä porukkaa että jouvuin menemään taas sinne viereiseen "Luolaan". Sinne tulivat vaan Automekkaanikko ja Jooseppi, ja Jooseppi osti kummalleki semmosen kaljan jota juojesa kuulemma näkkee elefantteja, no varmaan näky tuplasti ku se Automekkaanikko siitä katos ja Jooseppi joi sitte molemmat kaljat, ja pölli vielä lasit mukkaan lähteisään. Kotona se sitte lämmitti ranskalaiset, söi yhen ja sotki paitansa ketsuppiin, ja nukahti täyen lautasen viereen. Minä pysyttelin vielä herreillä aamuviiteen tylsän elokuva parisa ja nukkuinki sitten iltayheksään, eli siis 16 tunnin päikkärit. Että siis normisunnuntai. Ei ehkä tämmösiä iltoja jaksaskaan kymmentä peräkkäin.

Yötyöläinen pyöräili töihin köykäsen öylätin takia

Viimenen ja seittämäs yötyö putkeen, ja vaikka periaatteesa oon selevinny hengisä niin kyllä aivot lyö välillä tyhyjää. Yöllä yksin pimiäsä istuesa alakaa muutenki aattelemmaan outoja asioita, eikä tiiä itekkään onko valaveilla vaiko nukuksisa kun joku sitte soittaa. Toisaalta tämän helepompaa työtä ei ookkaan, istua täällä ja katella leffoja ja saaha siitä vielä 125-prosenttista palakkaa.

Mutta eipä tämä heleppo työkään pitemmän päälle maistu, irtisannoin ihteni viime viikolla. Jotenkin tämä Belegia ei oo häikässy erityisyyellään eikä kaupunkikkaan ensivaikutelman jäläkeen mitenkään erityisesti lumua, vaikka toki täälä kaunista vanahaa arkkitehtuuria löytyy. Belegia vaan on jotenkin niin persoonaton maa, kuten Baudelaire kirjoitti "laimea maa täynnä laimeita ihmisiä". Ainua mikä ei oo laimiaa on olut mutta toisaalta ei täälä ookkaan semmosta ryyppäyskulttuuria ku pohojoismaisa, tosin en ehkä tunne tarpeeksi paikallisia niin että voisin tehä kattavaa tilastollista analyysiä asiasta. Parin kuukauen päästä nämä lämpimät säätki loppuu ja sitte alakaa se loputon (puoli vuotta kestävä) saje, josta saatinki tännään jo esimakua vittumaisen ukkosmyrskyn muojosa (mitäpä sillä tosin yötyöläiselle on väliä minkälaisia kappaleita ulukona sattaa, sitä ku ei palijo päivänvalua tuu nähtyä nyt muutamaan viikkoon). Ja kun työ vielä on vähintäänki yhtä laimiaa niin en nää erityisesti syitä jäähä tänne kuluttammaan nuoruusvuosia, olokoonkin sitte vaikka että oon vielä onnettomampi ja köyhempi sielä jossaki muualla.

Perästä kuuluu, sano torventekijä

Rupesin taas bloggaaman ilimanaikosista asioista. Huomasin, etten mää oo pitkään aikaan kirijottanut mittään ja siihen alakaa tulla jo aikamoinen kynnys. Huomasin myös etten ossaa puhua oikein minkäännäköstä suomia ennää, kirijakieli tuntuu vieraalta kieleltä ja tämä alakuperräismurre tuntuu unohtunneen niin että se näyttää täsä vaiheesa vielä aivan hirviältä. Ehkä jos kirjottelen jonku aikaa niin voin sitte tehä päätöksen siitä onko tämä murre kirijotusmielesä aivan käyttökelevoton vai yhtä ok ku se ns. kirijakielikin jota eelisisä blokkeisa oon käyttänyt.

Mikä siinä onki että pohojanmaan murteesta tullee heti mieleen semmoset hirviät perttisalovaarat ja muut lupsakat huumoriveikot jokka kyllä lähinnä enemmän raiskaa murretta ku tekkee siitä vakavastiotettavan. Eikäpä tuota kaunokirijallisuutta muutenkaan niin kauhiast löyvy murteilla, ei oo tottunu kuulemaan niitä niin siitä tekstistä ei jää mittään muuta mieleen ku että murre oli hirviä. Mainitaan vaikka esimerkiksi tämä runnoilija Heli Laaksonen jonka kieli ainakin meikäläisen korvaan kalakahtaa aika kovasti.

Oon myös miettinyt sitä, että jos oikein yrittämällä yritän puhua murteella niin sitä alakaa jopa liiotella, ku ei ennää muista miten leviästi sitä ennen ruukas puhua. Sitä alakaa matkia lähinnä ommaa isäukkoaan jonka kielenkäyttö ei muutenkaan niin kauhian lahajakasta oo, tais sillä olla joku viitonen äijinkielesä kansakoulusa. Aatelkaapa jos yliopistosaki luennoihtija alakas puhhuun tämmösellä murteella, eihän siinä kukkaan pystys ennää keskittymmään ite asiaan. Siksi ehkä itekki alloin Keski-Suomesa lievistelemään murrettani ja kajotin sen lopulta melekeen kokonaan, ku porukka vaan naureskeli ku alloin selevittämään jottain vakavaa asiaa ekstravokkaaleilla ja iliman ns. vierasperäsiä konsonantteja.