It wasn´t me, I wasn´t there

Misähän mennee raja siitä mikä on yhteiskunnan vastuulla yksilön suhteen? Ku Ruotsista on kyse niin ei missään. En tarkota sitä että masennus on ihimisen oma vika ja siihen ei pitäs saaha hoitua, mutta että syytetään yhteiskuntaa siitä että on yksinäinen eikä kunta hommaa mulle kimppakämppää. Niin tai koiraa. Koira ois kiva ja koira on hyvä väline masennuksen poistoon. Joopa joo.

Oon täsä viettänyt yövuorojani tankkaamalla ennen töihin lähtyä pari leffaa tai tv-sarjaa. Mighty Booshi on pelastanut monta yötä, tankattuna on myös Black Books ja tänä yönä oli vuorosa japanilainen Gomen. Japanilainen kulttuuri on kyllä jotenki omituista, osittain outo puhetapa voi johtua huonosta käännöksestäkin mutta kyllä kohhauttelin kulumakarvoja kun äiti ilohti äänekkäästi poikansa ensimmäisestä "mehutipasta" aluhousuissa, tai kun poika kysy ensi töikseen tytöltä että mikä tämän verityyppi on. Väkivaltaa oli myös paljo sivuosasa, äiti mätki poikaa, poika mätki koulukaveria, ja ennenkaikkia naiset hakkas miehiä ihan niinku se ois vaan normaalia. Eikä kellään tullu mieleen soittaa polliisille ja nostaa sytettä sukupuolistunneesta väkivallasta tai syyttää yhteiskunta syrjinnästä. Ehkä elokuvat ei oo tojellisuujen peili mutta kait ne jotaki heijastaa, ainaki ku kahtoo aina yhtä harmaansävysiä, synkkiä ja inhorealistisia suomileffoja, oli se sitte olevinnaan komedia, kauhu, fantasia tai vaikka dokumentti.